Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.05.2022/Pykälä 193

Sopimus Pohjois-Karjalan ympäristöterveydenhuollon järjestämisestä

Kunnanhallitus 23.05.2022 § 193  

180/00.01.01.01/2022 [Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen valmistelua koskevat asiat]  

Pohjois-Karjalan aluevaltuusto on kokouksessaan käsitellyt 9.5.2022 § 34 Pohjois-Karjalan ympäristöterveydenhuollon sopimusta 1.1.2023 - 31.12.2027. Kuntiin on lähetetty päätösote ja sopimusluonnos.

Ympäristöterveydenhuollon tehtävien siirtäminen hyvinvointialueen hoidettavaksi on mahdollista lain sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta (616/2021, jäljempänä voimaanpanolaki) 65 § mukaisin edellytyksin.

Edellytyksenä tehtävien hoitamiselle on, että:

1)      hyvinvointialueen kunnat ovat päättäneet viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2021 siirtää hyvinvointialueeseen kuuluvien kaikkien kuntien osalta ympäristöterveydenhuollon tehtävät 20 §:ssä tarkoitetulle kuntayhtymälle siten, että kuntayhtymä hoitaa tehtävää viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2022;

2)      hyvinvointialue ja kaikki alueen kunnat sopivat ympäristöterveydenhuollon tehtävien hoitamisesta 4 §:ssä säädetystä ajankohdasta lukien; ja

3)      alueen kunnat osoittavat hyvinvointialueelle ympäristöterveydenhuollon tehtävien järjestämisen edellyttämän täysimääräisen rahoituksen.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu sopimus ympäristöterveydenhuollon tehtävien hoitamisesta on tehtävä 30 päivään kesäkuuta 2022 mennessä ja se on voimassa 31 päivään joulukuuta 2027 asti. Sopimuksen tulee sisältää määräykset menettelystä sopimuksen päättyessä.

Siun soteen kuuluvat kunnat ovat siirtäneet ympäristöterveydenhuollon tehtävät kuntayhtymälle Siun soten perustamisen myötä 1.1.2017 Heinäveden kuntaa lukuun ottamatta. Heinäveden kunnanvaltuusto on päättänyt 15.11.2021 § 83 siirtää Heinäveden ympäristöterveydenhuollon tehtävät Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän hoidettavaksi viimeistään 31.12.2022.

Ympäristöterveydenhuollon siirtymisestä hyvinvointialueelle on tehty periaatteelliset päätökset poliittisessa seurantaryhmässä ja kuntayhteistyöryhmässä vuoden 2021 aikana. Hyvinvointialueen ja kuntien välistä sopimusta on valmisteltu kuntayhtymän viranhaltijoiden toimesta. Sopimusluonnos on esitelty kuntayhteistyöryhmässä 18.3.2022 ja siihen on tehty muutoksia kommenttien pohjalta.

Sopimuksen mukaisesti hyvinvointialue ja kunnat sopivat sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (616/2021) 65 §:n mukaisesti, että Pohjois-Karjalan hyvinvointialue hoitaa sopijakuntien puolesta ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueesta annetun lain (410/2009) 1 §:ssä tarkoitetut ympäristöterveydenhuollon tehtävät. Hyvinvointialue voi tuottaa palvelut itse, yhteistyössä muiden hyvinvointialueiden kanssa tai hankkia ne sopimukseen perustuen muilta palveluntuottajilta.

Sopimuksen piiriin kuuluvat seuraavat tehtävät:

  1. terveydensuojelulain mukaiset kunnan viranomaistehtävät (kunnan terveydensuojeluviranomainen),
  2. elintarvikelain mukaiset kunnan viranomaistehtävät (kunnan elintarvikevalvontaviranomainen),
  3. tupakkalain mukaiset kunnan lupa- ja valvontaviranomaistehtävät,
  4. lääkelain mukaiset kunnan lupa- ja valvontaviranomaistehtävät,
  5. eläinlääkintähuoltolain ja eläinsuojelulain mukaiset kunnan tehtävät.

Sopimus on voimassa voimaanpanolain mukaisesti 2023 - 2027 ja tämän jälkeen se on voimassa toistaiseksi.

Aluehallituksen kokouksen 28.4.2022 jälkeen on tullut tieto, että siirtyvä henkilöstö siirtyykin Leppävirran kunnalta ensin Heinäveden kunnalle ja tämän jälkeen Siun sotelle ja tältä edelleen hyvinvointialueelle.

Kohta 5 "Viranhaltijoiden asema sekä vastuu eräistä palvelussuhteisiin liittyvistä korvauksista" muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Heinäveden kunnan siirtäessä ympäristöterveydenhuollon tehtävät Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymälle viimeistään 31.12.2022, noudatetaan Heinäveden kunnalta siirtyvän henkilöstön työtapaturma- ja palvelussuhdekiistojen sekä palkkasaatavien korvausvastuista Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän ja Heinäveden kunnan tekemää sopimusta tilanteissa, joissa korvauksen peruste liittyy Heinäveden kunnan tai sitä edeltävien organisaatioiden aikaiseen toimintaan."

Aluevaltuusto valtuutti vs. ympäristöterveydenhuollon johtajan tekemään sopimustekstiin merkitykseltään vähäisiä muutoksia, jotka eivät vaikuta sopimuksen periaatteisiin.

Pohjois-Karjalan kunnat hyväksyvät hyvinvointialueen ja kuntien välisen sopimuksen omalta osaltaan. Päätökset toivotaan 30.6.2022 mennessä.

Kuntien ja hyvinvointialueen välinen sopimus tulee sähköisesti allekirjoitettavaksi kunnan-/kaupunginjohtajilta saatujen allekirjoittajatietojen mukaisesti. Sähköisen allekirjoituksen asettamien rajoitteiden vuoksi sopimuksia tulee olemaan neljä samansisältöistä, koska allekirjoittajia voi olla enintään 10/sopimus.             

Kuntalain 14 §:ssä on määräykset valtuuston tehtävistä. Kunnanhallituksella on kuntalain 39 §:n nojalla itsenäinen vastuu kunnan hallinnosta. Valmistellessaan valtuustoasioita kunnanhallituksen on harkittava, onko kysymyksessä "kunnan päätösvaltaan" kuuluva valtuustoasia vai kunnanhallituksen toimivaltaan kuuluva "hallintoasia". Tohmajärven kunnan hallintosäännön 23 §:n 39. kohdan mukaisesti kunnanhallitus ratkaisee asiat, mikäli on epäselvyyttä mille toimielimelle asia kuuluu.

Asian valmistelija

 vt. kunnanjohtaja, hallintopäällikkö

Esittelijä

 vt. kunnanjohtaja

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus hyväksyy sopimuksen ympäristöterveydenhuollon sopimuksesta. Kunnanhallitus valtuuttaa vt. kunnanjohtajan ja hallintopäällikön allekirjoittamaan sopimuksen.

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Merkitään, että Vuokko Väistö liittyi kokoukseen etäyhteydellä tämän asian päätöksen teon jälkeen klo 17:04.

 ________