RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 407
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Siun Työterveys Oy:n osakkeiden merkitseminen
Kunnanhallitus 12.12.2022 § 407
370/02.07.01/2022 [Siun Työterveys Oy:n osakkeiden osto]
Tohmajärven kunnan hallintosäännön 23 §:n 16. kohdan mukaan kunnanhallitus päättää kunnan omistamien osakeyhtiöiden perustamisesta ja kunnan osakemerkinnästä yhtiöissä, sekä osakkeiden myymisestä ja omistamastaan yhtiöstä irtautumisesta.
Sairausvastaanottopalveluiden myyminen Siun työterveys Oy:ltä kunnille ei ole enää mahdollista hyvinvointialueiden aloittaessa toiminnan 1.1.2023. Kunnilla on kuitenkin mahdollista käyttää Siun työterveys Oy:n palveluja osakemerkinnän kautta hankintalain määräykset huomioiden. Osakkeiden merkitseminen antaa myös kunnille mahdollisuuden ostaa työterveyshuollon palveluja hankintalain määräykset huomioiden.
Siun työterveys Oy:n yhtiökokous on kokouksessaan 30.11.2022 päättänyt tehdä suunnatun osakeannin Siun soten jäsenkunnille ja laajentaa yhtiön osakaspohjaa siten, että yhtiö voi toimia omistajilleen in house -yhtiönä. Osakeannissa lasketaan liikkeelle yhteensä enintään 130kpl yhtiön uusia osakkeita. Osakkeita tarjotaan merkittäväksi siten, että kunkin kunnan merkittäväksi tarjotaan 10 osaketta. Kustakin merkittävästä osakkeesta on maksettava 13,85 euroa. Osakkeet on maksettava seitsemän päivän kuluessa niiden merkinnästä.
Merkintäaika on alkanut 30.11.2022 ja päättyy 28.12.2022, johon mennessä merkitsijän on käytettävä merkintäoikeuttaan. Merkinnän yhteydessä merkitsijä liittyy osapuoleksi yhtiötä koskevaan osakassopimukseen allekirjoittamalla ja palauttamalla sekä merkintälomakkeen että liittymäsopimukseen. Allekirjoitettu merkintäoikeuslomake ja liittymäsopimus tulee palauttaa sähköpostilla osoitteeseen hallinto@siuntyoterveys.fi
Tohmajärven kunta toimii työnantajana ensi vuoden alusta alkaen noin 300 työntekijälle. Tohmajärven kunnassa toimii myös monikunnallinen Keski-Karjalan musiikkiopisto ja Tohmajärvi vastaa ensi vuoden alusta koko Pohjois-Karjalan lomituspalveluista. Siun työterveys Oy:n osakkeiden ostamisen kautta kunta pystyy tarjoamaan ensi vuoden alusta työterveyspalveluita kaikissa Siun työterveyden toimipisteissä. Ensi vuoden alusta alkaen kunta ei voi enää ostaa palveluita Siun työterveys Oy:ltä, koska ei ole enää kyseisen yhtiön omistaja, vaan yhtiön omistus siirtyy voimaanpanolain 20 § nojalla hyvinvointialueelle. Työterveyspalveluiden kilpailuttaminen ei ole myöskään tällä aikataululla mahdollista ja kunnan tulee työterveyshuoltolain 4 § mukaisesti järjestää työntekijöille työterveyspalvelut.
Asian valmistelija
talouspäällikkö, kunnanjohtaja
Esittelijä
kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Tohmajärven kunnanhallitus päättää merkitä Siun työterveys Oy:n osakkeita hintaan 13,85 euroa/osake, yhteensä 10 kappaletta. Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintopäällikön allekirjoittamaan yhtiön ja Tohmajärven kunnan välisen osakassopimuksen.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________