Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta
Pöytäkirja 02.03.2023/Pykälä 11


 

Johtokunnan kokoukset kevätkaudella 2023

 

Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta 02.03.2023 § 11  

347/00.00.01.01/2021 [Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunnan järjestäytyminen 2021-2025]  

 

Tohmajärven kunnan hallintosäännön 121. §:ssä todetaan: "Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Seuraavan kokouksen ajankohdasta päätetään edellisen kokouksen yhteydessä.

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

 Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen."

 

Lisäksi hallintosäännön 119. §:n mukaan toimielin voi pitää kokouksen sähköisesti.

 

Johtokunta on kokoontunut vuosittain viidestä seitsemään kertaan joko toiminta-alueen eri kunnissa tai hybridimallin mukaisesti osittain lähi-/etäkokouksina. Toiminnan ennakoinnin ja suunnittelun kannalta on hyvä sopia kevään kokousajoista etukäteen. Tarvittaessa kokouksia voidaan pitää muunakin, erikseen sovittavana aikana.

 

Asian valmistelija

 vs. musiikkiopiston rehtori Kinnunen Saila saila.kinnunen@tohmajarvi.fi puh. 040 105 4045

 

Esittelijä

 vs. musiikkiopiston rehtori Kinnunen Saila saila.kinnunen@tohmajarvi.fi puh. 040 105 4045

 

Päätösehdotus

 Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunnan kokoukset pidetään kevätkaudella 2023 seuraavasti:
- maaliskuun kokous to 2.3.2023 klo 18:00 Kiteellä
- huhtikuun kokous to 6.4.2023 klo 18:00 
- toukokuun kokous to 11.5.2023 klo 18:00
- kesäkuun kokous tarvittaessa to 8.6.2023 klo 18:00.
Kokoukset pidetään johtokunnan kokouksessa sovittavilla paikkakunnilla. Tarvittaessa kokouksia voidaan pitää muunakin, erikseen sovittavana aikana.

 

Päätös

 Sovittiin, että Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunnan kokoukset pidetään kevätkaudella 2023 seuraavasti:
- maaliskuun kokous to 2.3.2023 klo 18:00 Kiteellä
- huhtikuun kokous to 13.4.2023 klo 17:00 Tohmajärvellä
- toukokuun kokous to 11.5.2023 klo 18:00 Heinävedellä
- kesäkuun kokous tarvittaessa to 8.6.2023 klo 18:00 Outokummussa.
Tarvittaessa kokouksia voidaan pitää muunakin, erikseen sovittavana aikana.

 

 ________