Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 36


 

Lomituspalveluesihenkilön vakinaisen tehtävän täyttölupa

 

Kunnanhallitus 23.01.2023 § 36  

52/01.01.01.01/2023 [Kunnanhallituksen alaiset rekrytoinnit 2023]  

 

Pohjois-Karjalan lomituspalvelujen tehtävänä on järjestää lomituspalvelulain mukaiset palvelut Pohjois-Karjalan alueella niin, että alueen lomituspalveluihin oikeutetut maatalousyrittäjät pystyvät irrottautumaan päivittäisistä välttämättömistä karjanhoitoon kuuluvista töistä. Huomioimme kaikkien osapuolten tarpeet ja toivomukset niin, että lomitukset jakautuvat tasaisesti ympäri vuoden. Lomituspalvelut järjestetään lainmukaisesti ottaen huomioon toiminnan taloudellisuus. Maatalouslomituksen osuus on täysin valtion korvattavaa toimintaa, mikäli lomituksen menot ylittyvät tai alittuvat tilivuodelta, ne tasataan vuoden 2022 valtionkorvausselvityksen lopputilityksessä. Hallinnollisia ja taloudellisia palveluja varten Mela osoittaa hallintorahan, jonka suuruus määräytyy edellisen vuoden toteutuneiden lomituspäivien mukaan.

 

Lomituspalveluesihenkilön tehtävässä keskeisiä sisältöjä ovat:

- Pohjois-Karjalan lomituspalveluiden kehitystehtävät ja projektit

- maatalouslomittajien täydennyskoulutusten suunnittelu ja toteutus

- maatalouslomittajien perehdytyksen ja työturvallisuuden kehittäminen

- yksikön muiden esihenkilöiden lyhytaikainen sijaistaminen

 

Hakijalta edellytämme soveltuvaa alempaa korkeakoulututkintoa sekä kokemusta esihenkilötehtävistä. Tehtävän hallinta edellyttää toimialan perustehtävän ymmärtämistä sekä esimiestaitoja henkilöstön resurssoinnin, kehittämisen ja työhyvinvoinnin sekä työturvallisuuden alueilla. Arvostamme itsenäistä ja kehittämissuuntautunutta työskentelyotetta ja kykyä kokonaisuuksien hahmottamiseen. Hyvät vuorovaikutus- ja digitaidot ovat myös tarpeen.

 

Tohmajärven kunnan hallintosäännön 37 §:n mukaan työsopimussuhteisen tehtävän vakinaisesta täyttämisestä päättää toimielin talousarvion ja -suunnitelman puitteissa. Henkilövalinnan valmistelee lähiesimies ja valintapäätöksen tekee toimialajohtaja.

 

Tehtävä on huomioitu kunnanvaltuuston 12.12.2022 § 89 hyväksymässä talousarviossa. Lisäresurssin tärkeänä osa-alueena on kehittää jatkuvasti maatalouslomittajien työturvallisuutta sekä mahdollistaa Tohmajärven osallistumisen toimialan valtakunnallisiin projekteihin. Riittävällä lomituspalveluesihenkilöiden määrällä turvataan mm. lähihenklön toteuttamat tilakäynnit jokaisen maatalouslomittajan luona vähintään 1 krt/vuosi sekä pystytään varmistamaan riittävästä perehdyttämisestä.              

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen puh. 040 105 4002

 lomituspalvelujohtaja Salla Heinonen puh. 040 105 4040

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus myöntää lomituspalveluesihenkilön vakinaisen tehtävän täyttöluvan. Tehtävä täytetään julkisella haulla. Valintapäätöksen tekee lomituspalvelujohtaja.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________