RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.04.2023/Pykälä 115
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloitteet vuodelta 2022 ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet
Kunnanhallitus 11.04.2023 § 115
9/00.02.15/2023 [Valtuusto- ja kuntalaisaloitteet vuodelta 2022 ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet]
Kunnan hallintosäännön 145 §:n mukaisesti kunnanhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä valtuusto- ja kuntalaisaloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto päättää hallituksen esityksestä, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Kunnanvirastossa on laadittu luettelo ja selvitys vuoden 2022 aikana tehdyistä valtuustoaloitteista ja käsittelyssä olevista aikaisemmin tehdyistä, keskeneräisistä ja loppuun käsitellyistä valtuustoaloitteista.
Vuonna 2022 tehtiin 17 valtuustoaloitetta, joista 9 käsiteltiin loppuun ja 8:n aloitteen käsittely on vielä kesken.
Lisäksi vuonna 2022 tehtiin 6 kuntalaisaloitetta.
Tämän päätöspykälän tavoite on, että hallitus raportoi hallintosäännön mukaisesti valtuustolle, miten vuonna 2022 tehtyjä aloitteita on kokonaisuudessaan valmisteltu. Tässä pykälässä ei ole tarkoitus käsitellä yksittäisen aloitteen asiasisältöä tai tehdä päätöksiä aloitteen pohjalta.
VALTUUSTOALOITELUETTELO VUODELTA 2022 (Aloitteiden käsittelytilanne 4.4.2023):
VUONNA 2022 TEHDYT, LOPPUUN KÄSITELLYT VALTUUSTOALOITTEET
- Valtuustoaloite kunnan ruokapalveluissa syntyvän ruokahavikin vähentämiseksi 134/2022
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 12.9.2022 § 61
- Valtuustoaloite purkutuomion saaneen kerrostalon purkamisen lykkäämisestä ja säilyttämisestä toistaiseksi ukrainalaisten pakolaisten asuinpaikaksi 175/ 2022
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 20.6.2022 § 53
- Valtuustoaloite etätyötilojen kartoittamisesta 177/2022
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 10.10.2022 § 75
- Valtuustoaloite mainostaulujen rakentamisesta 6-tien varrelle 232/2022
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 12.9.2022 § 62
- Valtuustoaloite selvityksen tekemisestä Nordean entisen tontin rakantamiseksi karavaanarien matkaparkiksi 233/2022
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 10.10.2022 § 77
- Valtuustoaloite koulutsempparin palkkaamiseksi Tohmajärvelle 259/2022
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 10.10.2022 § 73
- Valtuustoaloite Tohmajärven kunnan vesihuoltolaitoksen kiinteistöjen vesimittareiden muuttamiseksi etäluettaviksi vesimittareiksi 309/2022
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 20.2.2023 § 8
- Valtuustoaloite: Tohmajärven uudet kehityssuunnat, investoinnit, yhteistyökumppanit sekä voimavarat niiden toteuttamiseen 322/2022
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 20.2.2023 § 9
- Valtuustoaloite Värtsilän pitäjä-statuksen myöntämisestä 377/2022
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 20.2.2023 § 10
VUONNA 2022 TEHDYT, KESKENERÄISET VALTUUSTOALOITTEET
- Valtuustoaloite työryhmien perustamisesta 133/2022
ALOITTEEN KÄSITTELY KESKEN
Annettu kehittämispäällikön ja talouspäällikön valmisteltavaksi Kh 21.3.2022 § 103
- Valtuustoaloite digiosaamisen koulutuksen järjestämisestä 176/2022
ALOITTEEN KÄSITTELY KESKEN
Annettu kansalaisopiston ja kirjaston sekä Siun soten paikallisen neuvottelukunnan valmisteltavaksi Kh 25.4.2022 § 158, kv:n listalla 24.4.2023
- Valtuustoaloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Tikkalan koulun läheisyydessä 307/2022
ALOITTEEN KÄSITTELY KESKEN
Annettu liikenneturvallisuustyöryhmälle valmisteltavaksi Kh 26.9.2022 § 320
- Valtuustoaloite Tohmajärven kunnan omistajaohjauksesta Pohjois-Karjalan Sähkön toimintaan 308/2022
ALOITTEEN KÄSITTELY KESKEN
Kv:n listalla 24.4.2023
- Valtuustoaloite kolmannen sektorin tukemiseksi 321/2022
ALOITTEEN KÄSITTELY KESKEN
Annettu sivistys- ja hyvinvointijohtajalle ja kehittämispäällikölle valmisteltavaksi Kh 31.10.2022 § 357, Kh:n listalla 11.4.2023
- Valtuustoaloite livekameroiden hankkiminen Tohmajärven keskustaajamaan 378/2022
ALOITTEEN KÄSITTELY KESKEN
Annettu kehittämispäällikölle ja kunnanjohtajalle valmisteltavaksi Kh 9.1.2023 § 25, kv:n listalla 24.4.2023
- Valtuustoaloite määräaikaisen veloituksettoman vuokra-asumisen tarjoamisesta kuntaan muuttaville uusille asukkaille 379/2022
ALOITTEEN KÄSITTELY KESKEN
Annettu asuntotyöryhmän valmisteltavaksi Kh 9.1.2023 § 27
- Valtuustoaloite Käenpesän päiväkodin hengitystieoireilun selvittämisestä 380/2022
ALOITTEEN KÄSITTELY KESKEN
Annettu ympäristölautakunnan valmisteltavaksi 9.1.2023 § 24, Kv:n listalla 24.4.2023
VUONNA 2021 TEHDYT, KESKENERÄISET JA LOPPUUN KÄSITELLYT VALTUUSTOALOITTEET
- Valtuustoaloite Pro-Niirala -markkinointikampanjan ja -ryhmän perustamisesta 192/2021
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 10.10.2022 § 74
- Valtuustoaloite rakennusten ja palveluiden sijoittelusta, esteettömyydestä ja liike-elämän edellytysten edistämisestä keskustaajama-suunnittelussa 258/2021
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 10.10.2022 § 78
- Valtuustoaloite esteettömän luontopolun ja - nuotiopaikan rakentamisesta kaikille kuntalaisille 261/2021
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 30.5.2022 § 39
- Valtuustoaloite vanhusvastaavan nimeämisestä kuntaan 290/2021
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 12.9.2022 § 60
- Valtuustoaloite lasten ja nuorten harrastusmatkatuesta 377/2021
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 10.10.2022 § 76
- Valtuustoaloite livekameroiden hankkimisesta kuntaan 378/2021
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 12.12.2022 § 91
- Valtuustoaloite sopimuksen tekemisestä vartiointiliikkeen kanssa kulttuuri- ja ulkoilualueiden valvonnasta 405/2021
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 30.5.2022 § 40
- Valtuustoaloite kunnan julistamisesta kannabis vastaiseksi kunnaksi 406/2021
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 11.4.2022 § 26
- Valtuustoaloite koskien lasten ja nuorten koulukyyti olosuhteiden ja turvallisuuden parantamista 446/2021
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 20.2.2023 § 7
- Valtuustoaloite koskien kunnan sijoitustoimintaa 447/2021
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 20.6.2022 § 51
VUONNA 2020 TEHDYT KESKENERÄISET JA LOPPUUN KÄSITELLYT VALTUUSTOALOITTEET
ALOITTEEN KÄSITTELY KESKEN
Aloite annettu talouspäällikön valmisteltavaksi 27.01.21, kh 18.1.2021 § 19
ALOITTEEN KÄSITTELY KESKEN
Aloite annettu kh:n/talouspäällikön valmisteltavaksi 27.1.21, kh 18.1.2021 § 20
VUONNA 2019 TEHDYT KESKENERÄISET JA LOPPUUN KÄSITELLYT VALTUUSTOALOITTEET
- Valtuustoaloite uuden ekologisen energian käytön mallista Tohmajärven kunnassa 362/2019
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 20.2.2023 § 11
- Valtuustoaloite metsien hoidon kilpailuttamisesta 407/2019
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kv 20.6.2022 § 52
Lisäksi on tehty seuraavat kuntalaisaloitteet:
- Kuntatalaisaloite: koirapuiston perustamiseksi Tohmajärvelle
ALOITE KÄSITTELY LOPPUUN Kv 20.2.2023 § 6
- Kuntalaisaloite: omaihoitajien hoitokorvaus verovapaaksi tai tuesta
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kh 31.10.2022 § 337
- Kuntalaisaloite: sähkön säästöä valoista
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Ympltk 22.11.2022 § 148
- Kuntlaisaloite: rappuset Tikkalan frisbeegolfradan väylän numero kaksi heittopaikalle
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Sivltk 22.11.2022 § 115
- Kuntalaisaloite: Värtsilän entinen koulukiinteistö (sähköinen)
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kh 12.12.2022 § 409
- Kuntalaisaloite: Värtsilän entinen koulukiinteistö (paperinen)
ALOITE KÄSITELTY LOPPUUN Kh 9.1.2023 § 17
Asian valmistelija
hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002
hallintosihteeri Susanna Rannasalo, susanna.rannasalo@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4017
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus
1) esittää ylläolevan aloiteluettelon ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet kunnanvaltuustolle hallintosäännön mukaisesti tiedoksi.
2) esittää valtuustolle, että valtuusto toteaa aiemmin tekemiensä päätösten mukaisesti luettelossa esitetyt valtuustoaloitteen nrot 1-9 vuodelta 2022 loppuun käsitellyiksi.
3) saattaa valtuustolle tiedoksi v. 2019-2022 keskeneräiset ja loppuun käsitellyt valtuustoaloitteet sekä niiden valmisteluvaiheet.
Päätös
Kunnanhallitus
1) päätti esittää ylläolevan aloiteluettelon ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet kunnanvaltuustolle hallintosäännön mukaisesti tiedoksi.
2) päätti esittää valtuustolle, että valtuusto toteaa aiemmin tekemiensä päätösten mukaisesti luettelossa esitetyt valtuustoaloitteen nrot 1-9 vuodelta 2022 loppuun käsitellyiksi.
3) päätti saattaa valtuustolle tiedoksi v. 2019-2022 keskeneräiset ja loppuun käsitellyt valtuustoaloitteet sekä niiden valmisteluvaiheet.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |