RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.04.2023/Pykälä 117
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Riskienhallinnan toimintaohje 2023
Kunnanhallitus 11.04.2023 § 117
95/00.03.01/2020 [Toimintaohje kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteuttamiseksi]
Kuntalain 14 §:n mukaisesti Tohmajärven kunnanvaltuusto on 24.2.2020 § 4 hyväksynyt sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet. Hallintosäännön 73 §:n mukaisesti kunnanhallitus hyväksyy toimintaohjeen kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteuttamiseksi. Toimintaohje päivitetään vuosittain.
Toimintaohje koskee kaikkia kunnan toimielimiä, kunnan johtoa eri organisaatiotasoilla ja kaikkia esimiesasemassa olevia. Toimintaohjeen tarkoituksena on varmistaa, että yhteisesti sovittuja ja hyväksyttyjä toimintatapoja ja ohjeita noudatetaan kaikessa toiminnassa. Toimintaohje täydentää hallintosääntöä, konserniohjetta, valtuuston hyväksymiä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteita sekä lainsäädäntöä.
Toimintaohje kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteuttamiseksi on esityslistan liitteenä.
Asian valmistelija
hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy liitteen mukaisen toimintaohjeen kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteuttamiseksi. Ohje tulee tulee voimaan 1.5.2023.
Kunnanhallitus pyytää kunnan toimielimiä laatimaan toimielintasoisen toimintaohjeen kesäkuun 2023 aikana.
Kunnanhallitus pyytää kunnan toimielimiltä ohjeen mukaiset raportit vuoden 2023 loppuun mennessä.
Kunnanhallitus merkitsee tietoonsa toimielintasoisena toimintajohjeena lisäksi, että Lomituspalvelut tunnistavat ja arvioivat riskit lisäksi laajemin erikseen myös MELA:n ja AVI:n erillisohjeiden mukaisesti.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |