RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta
Pöytäkirja 08.06.2023/Pykälä 36
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Johtokunnan kokoukset syyskaudella 2023
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta 08.06.2023 § 36
347/00.00.01.01/2021 [Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunnan järjestäytyminen 2021-2025]
Tohmajärven kunnan hallintosäännön 121. §:ssä todetaan: "Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Seuraavan kokouksen ajankohdasta päätetään edellisen kokouksen yhteydessä. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.
Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen."
Lisäksi hallintosäännön 119. §:n mukaan toimielin voi pitää kokouksen sähköisesti. Johtokunta on kokoontunut vuosittain viidestä seitsemään kertaan joko toiminta-alueen eri kunnissa tai hybridimallin mukaisesti osittain lähi-/etäkokouksina. Toiminnan ennakoinnin ja suunnittelun kannalta on hyvä sopia kokousajoista etukäteen. Tarvittaessa kokouksia voidaan pitää muunakin, erikseen sovittavana aikana.
Asian valmistelija
Esittelijä
musiikkiopiston rehtori Susanna Ertolahti-Mertanen, susanna.ertolahti@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4045
Päätösehdotus
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunnan kokoukset pidetään syyskaudella 2023 seuraavasti:
- elokuun kokous to 17.8.2023 klo 18:00
- lokakuun kokous to 12.10.2023 klo 18:00
- marraskuun kokous to 23.11.2023 klo 18:00
- joulukuun kokous tarvittaessa to 14.12.2023 klo 18:00
Kokoukset pidetään johtokunnan kokouksessa sovittavilla paikkakunnilla. Tarvittaessa kokouksia voidaan pitää muunakin, erikseen sovittavana aikana.
Päätös
Päätettiin, että Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunnan kokoukset pidetään syyskaudella 2023 seuraavasti:
- elokuun kokous ti 15.8.2023 klo 18:00 Liperissä
- lokakuun kokous to 12.10.2023 klo 18:00 Rääkkylässä
- marraskuun kokous ti 14.11.2023 klo 18:00 Tohmajärvellä
- joulukuun kokous tarvittaessa to 14.12.2023 klo 18:00 Kiteellä.
Tarvittaessa kokouksia voidaan pitää muunakin, erikseen sovittavana aikana.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |