RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.08.2023/Pykälä 208
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Rakennusten purkusuunnitelman päivitys 2023 - 2033
Ympäristölautakunta 20.06.2023 § 69
Rakennusten purkusuunnitelma on edellisen kerran päivitetty vuonna 2019. Kunnanhallitus on käsitellyt purkusuunnitelmaa kokouksessaan 6.5.2019 § 106.
Hallintosäännön 23 §: "Kunnanhallitus päättää omistamien rakennusten myymisestä, purkamisesta tai siirtämisestä tonttijaon tai rakennuskaavan toteuttamista tahi uudisrakentamista varten, taikka milloin ne ovat käyneet kunnalle tarpeettomiksi."
Rakennusten purkusuunnitelma on päivitetty kunnanvaltuuston 24.4.2023 § 24 hyväksymän Tohmajärven kunnan kiinteistöstrategian 2023-2033 mukaisesti.
Päivitetty rakennusten purkusuunnitelma vuosille 2023 - 2033 on jaettu lautakunnan jäsenille esityslistan oheismateriaalina.
Asian valmistelija
kiinteistöpäällikkö Mika Ilvonen, mika.ilvonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4208
tekninen johtaja Jorma Berg, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta hyväksyy rakennusten purkusuunnitelman 2023-2033 ja esittää sen hyväksyttäväksi kunnanhallitukselle sekä toteutettavaksi määrärahojen puitteissa.
Päätös
Hyväksyttiin. Pöytäkirjan liite nro 7.
________
Kunnanhallitus 14.08.2023 § 208
363/00.01.02.00/2022 [Tohmajärven kunnan kiinteistöstrategian päivittäminen]
Vuonna 2023 ympäristölautakunnan valmisteleman purkusuunnitelman pohjalta on purkutoimien alla Värtsilän entinen kunnantalo, jonka arvioitu purkukustannus tulee olemaan n. 80.000 euroa. Värtsilän entisestä kunnantalosta tulee alaskirjattavaa 35.000 euroa.
Sirkkala ja Lisä-Sirkkala nimisillä kiinteistölä olevat rakennukset tulee purkaa myös kuluvan vuoden aikana, koska kunnanhallitus on tehnyt kyseisistä kiinteistöstä kaupan Osuuskunta Lumimuutoksen kanssa. Kunnan ja Osuuskunta Lumimuutoksen kauppakirja edellyttää, että myyjä purkaa kohteelta rakennukset vuoden 2023 loppuun mennessä (KH 9.1.2023 § 14). Samaan purku-urakkaan on taloudellisesti järkevää yhdistää myös Kotipirtti nimisellä kiinteistöllä oleva rakennus.
Tulevan vuoden kohteet hyväksytään lopullisesti, kun valtuusto hyväksyy vuoden 2024 talousarvion.
Asian valmistelija
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy rakennusten purkusuunnitelman vuosille 2023 - 2033 ja toteaa, että suunnitelmaa toteutetaan valtuuston vuosittain myöntämien määrärahojen puitteissa.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |