Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 78


- Eroilmoitus, Luukas Anna-Maija

 

Vanhusneuvoston nimeäminen kaudelle 2021 - 2025

 

Kunnanhallitus 23.08.2021 § 316 

 

Kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen. Tohmajärvellä on toiminut oma vanhusneuvosto ja vastaavan toiminnan jatkaminen kuntakohtaisena on perusteltua edelleen.

 

Vanhusneuvoston kokoonpano, valinta ja toimintatavat ovat kunnan päätettävissä. Vanhusneuvosto ei ole kuntalain tarkoittama toimielin, joten sillä ei ole oikeutta tehdä muutoksenhakukelpoisia hallintopäätöksiä.

 

Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta. Vaikuttamistehtävän hoitaminen edellyttää, että vanhusneuvosto saa hyvissä ajoin tiedot ajankohtaisista hankkeista ja myös sen oma-aloitteinen rooli on tärkeä.

 

Valtuustokausi on vaihtunut 01.08.2021, joten vanhusneuvosto tulee nimetä uudelleen kaudelle 2021 - 2025.

 

Vanhusneuvoston jäsenille maksetaan lautakuntajäsenyyttä vastaavat luottamushenkilökorvaukset.

 

 

Asian valmistelija

 vs. kunnanjohtaja, hallintopäällikkö

 

Esittelijä

 vs. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 1. asettaa vanhusneuvoston kaudelle 2021 - 2025 siten, että neuvostoon nimetään edustajat eläkeläis- ja veteraanijärjestöistä sekä kunnanhallituksesta, sivistystoimesta, teknisestä toimesta sekä sosiaali- ja terveyspalveluista, 

2. pyytää eläkeläis- ja veteraanijärjestöjä nimeämään edustajansa vanhusneuvostoon 15.09.2021 mennessä, 

3. pyytää, että Siun sote, sivistys- ja tekninen toimi nimeävät edustajansa vanhusneuvostoon 15.09.2021 mennessä, 

4. nimeää kunnanhallituksen edustajan/edustajat,

5. päättää, että vanhusneuvoston jäsenille maksetaan kunnan hallintosäännön 150 §:n 1. E. kohdan mukaiset kokouspalkkiot.

 

Kokouksessa Matti Kuittinen esitti, että kunnanhallituksen edustajaksi vanhusneuvostoon kaudelle 2021 - 2025 valitaan Elina Väistö.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotus ja kunnanhallitus nimesi vanhusneuvostoon kaudelle 2021 - 2025 kunnanhallituksen edustajaksi Elina Väistön.

 

  ________

 

 

 Merkitään, että tämän jälkeen pidettiin tauko klo 18:34 - 18:43.

 

  _________

 

 

 

Kunnanhallitus 08.11.2021 § 443 

 

 

Kunnanhallitus on pyytänyt eri järjestöjä nimeämään edustajansa vanhusneuvostoon.

 

Nimeämispyynnöt on lähetetty seuraaville järjestöille ja ilmoitukset nimeämisistä  on saatu seuraavasti:

 

Järjestö

varsinainen jäsen

varajäsen

Eläkeliiton Toh­ma­jär­ven yhdistys

Teuvo Karjalainen

 

 

 

 

Eläkeliiton Värtsilän yh­dis­tys ry

Aila Väänänen

 

 

 

 

Tohmajärven-Värtsilän Sydänyhdistys ry

Reijo Miettinen

Anja Hyvärinen

 

 

 

Tohmajärven Eläk­keen­saa­jat ry

Marja Sormunen

Pauli Hakkarainen

 

 

 

P-K:n Se­nio­ri­yh­dis­tys ry

Anna-Maija Luukas

Ritva Lassila

 

 

 

Varma Toivo

Oiva Tikka

Päivi Tikka

 

 

 

Tohmajärven Perinnetoimikunta

Matti Majoinen

 

 

 

 

Siun sote

asiantuntija käytettävissä tarvittaessa, ei varsinaista edustajaa

 

 

 

 

Kunnanhallituksen edus­ta­ja

Elina Väistö

 

 

 

 

Ympäristötoimen edus­ta­ja

Martti Haaranen

 

 

 

 

Sivistystoimen edus­ta­ja

Hannu Hämäläinen

 

 

Keski-Karjalan Reuma ja Tules  eivät jatka vanhusneuvostossa

 

Tohmajärven Värtsilän sotaveteraanit ry ei ole tullut ilmoitusta

 

Asian valmistelija

 keskushallinnon sihteeri, hallintopäällikkö

 

Esittelijä

 vs. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus nimeää edustajat vanhusneuvostoon taulukon mukaisesti.

 

Merkitään, että kokouksessa Vilho Mikkonen ilmoitti, että Tohmajärven Eläkkeensaajat ry:n varajäseneksi on nimetty Pauli Hakkarainen.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti ja täydennettiin Vilho Mikkosen ilmoituksen mukaisesti.

 

 ________

 

 

 

Kunnanhallitus 21.02.2022 § 72 

 

 

Elina Väistö on valittu kunnanhallituksen varsinaiseksi edustajaksi vanhusneuvostoon.

 

Hänelle tulee valita varaedustaja.  

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö

 

Esittelijä

 vt. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus nimeää kunnanhallituksen varsinaiselle jäsenelle varajäsenen vanhusneuvostoon.

 

Helena Pakarinen esitti, että Elina Väistön varajäseneksi nimetään Vuokko Väistö.

 

Päätös

 Kunnanhallitus nimesi Vuokko Väistön Elina Väistön varajäseneksi vanhusneuvostoon.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 15.08.2022 § 275 

 

 

Vanhusneuvosto -opas suosittaa, että vanhusneuvoston tulisi ensisijaisesti muodostua eläkeläisyhdistysten edustajista eikä vanhusneuvoston jäseniksi tulisi nimetä ketään vain luottamushenkilöroolin johdosta. Sen sijaan suositeltavaa on, että vanhusneuvosto pitää säännöllisesti yhteyttä eri lautakuntien kanssa.

 

Kunnanhallitus on laajasti pyytänyt eri tahoja nimeämään edustajiaan vanhusneuvostoon ja näin on toimittu jo edellisellä valtuustokaudella 2017 - 2021. Vanhusneuvostoa nimetessään kunnanhallitus ei kuitenkaan erotellut esitettyjä edustajia vahvistaessaan vanhusneuvoston jäseniä sidosryhmien edustajista, joten selvyyden vuoksi kunnanhallitus nimeää vanhusneuvoston jäsenet ja sidosryhmien edustajat uudelleen.             

 

Järjestö

varsinainen jäsen

varajäsen

Eläkeliiton Toh­ma­jär­ven yhdistys

Teuvo Karjalainen

 

 

 

 

Eläkeliiton Värtsilän yh­dis­tys ry

Aila Väänänen

 

 

 

 

Tohmajärven-Värtsilän Sydänyhdistys ry

Reijo Miettinen

Anja Hyvärinen

 

 

 

Tohmajärven Eläk­keen­saa­jat ry

Marja Sormunen

Pauli Hakkarainen

 

 

 

P-K:n Se­nio­ri­yh­dis­tys ry

Anna-Maija Luukas

Ritva Lassila

 

 

 

Varma Toivo

Oiva Tikka

Päivi Tikka

 

 

 

Tohmajärven Perinnetoimikunta

Matti Majoinen

 

 

 

 

Sidosryhmä

edustaja

varaedustaja

Siun sote

asiantuntija käytettävissä tarvittaessa, ei varsinaista edustajaa

 

 

 

 

Kunnanhallituksen edus­ta­ja

Elina Väistö

Vuokko Väistö

 

 

 

Ympäristötoimen edus­ta­ja

Martti Haaranen

 

 

 

 

Sivistystoimen edus­ta­ja

Hannu Hämäläinen

 

 

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus
1. nimeää kaudelle 2021 - 2025 jäsenet ja sidosryhmien edustajat vanhusneuvostoon taulukon mukaisesti sekä
2. päättää, että vanhusneuvoston jäsenille sekä sidosryhmien edustajille maksetaan kunnan hallintosäännön 150 §:n 1. E. kohdan mukaiset kokouspalkkiot.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 05.06.2023 § 161 

 

 

Vanhusneuvoston jäseniä ja varajäseniä on valtuustokauden 2021 - 2025 aikana nimetty seuraavasti:

 

Järjestö

varsinainen jäsen

varajäsen

Eläkeliiton Toh­ma­jär­ven yhdistys

Teuvo Karjalainen

 

 

 

 

Eläkeliiton Värtsilän yh­dis­tys ry

Aila Väänänen

 

 

 

 

Tohmajärven-Värtsilän Sydänyhdistys ry

Reijo Miettinen

Anja Hyvärinen

 

 

 

Tohmajärven Eläk­keen­saa­jat ry

Marja Sormunen

Pauli Hakkarainen

 

 

 

P-K:n Se­nio­ri­yh­dis­tys ry

Anna-Maija Luukas

Ritva Lassila

 

 

 

Varma Toivo

Oiva Tikka

Päivi Tikka

 

 

 

Tohmajärven Perinnetoimikunta

Matti Majoinen

 

 

 

 

Sidosryhmä

edustaja

varaedustaja

Siun sote

asiantuntija käytettävissä tarvittaessa, ei varsinaista edustajaa

 

 

 

 

Kunnanhallituksen edus­ta­ja

Elina Väistö

Vuokko Väistö

 

 

 

Ympäristötoimen edus­ta­ja

Martti Haaranen

 

 

 

 

Sivistystoimen edus­ta­ja

Hannu Hämäläinen

 

 

Vanhusneuvoston puheenjohtaja Marja Sormunen on kiinnittänyt huomiota siihen, että vanhusneuvostossa on varaedustaja nimetty kunnanhallituksen edustajalle mutta lautakuntien edustajille ei ole varaedustajaa. Sekä sivistyslautakunta (siv.ltk 23.05.2023 § 48) että ympäristölautakunta (ymp.ltk 21.02.2023 § 46)  ovat käsitelleet asiaa.

 

Tohmajärven Kristilliset eläkeläiset Varma Perusta (Varma Toivo) ry:n kokouksen pöytäkirjat on toimitettu Tohmajärven kuntaan ja niistä ilmenee, että yhdistys on yksimielisesti lopetettu kokouksissa 13.01.2023 ja 14.02.2023. Yhdistys tuo esille, että Oiva Tikan jäsenyyden osalta kunnanhallitus voi menetellä parhaaksi katsomansa mukaan.

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus nimeää Vanhusneuvostoon sivistystoimen varaedustajaksi Reima Ehrukainen ja ympäristötoimen varaedustajaksi Marja Multanen.

Kunnanhallitus toteaa, että Varma Toivon edustaja ja varaedustaja katsotaan eronneeksi vanhusneuvostosta yhdistyksen lopettamisen myötä.

Kunnanhallitus kiittää Kristillisiä eläkeläisiä yhteistyöstä.

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 25.09.2023 § 243 

 

 

Kunnanvaltuusto on myöntänyt eron Pauli Hakkaraiselle luottamustoimista 11.9.2023 § 63. Tohmajärven Eläkkeensaajat ry. esittää, että Pirketta Heinonen nimettäisiin Marja Sormusen varajäseneksi edesmenneen Pauli Hakkaraisen tilalle vanhusneuvostoon.             

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus nimeää Vanhusneuvostoon Pirketta Heinosen (Tohmajärven Eläkkeensaajat ry.) Marja Sormusen henkilökohtaiseksi varajäseneksi.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 05.02.2024 § 40 

 

 

Sotien 1939 - 45 Tohmajärven perinnetoimikunta pyytää kunnanhallitus valitsemaan Veteraani- jaa perinnetyön varsinaisen edustajan Matti Majoisen varajäseneksi vanhusneuvostoon Pauli Turusen.

 

Eläkeliiton Tohmajärven yhdistys valitsi ja esittää edelleen kunnanhallitukselle valittavaksi Teuvo Karjalaisen varaedustajaksi vanhusneuvoston kokouksiin Pekka Pesosen.             

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus nimeää Veteraani- ja perinnetyön varajäseneksi Pauli Turusen sekä Eläkeliiton varaedustajaksi Pekka Pesosen.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 25.03.2024 § 78  

242/00.00.01.01/2021 Toimielinten jäsenten valitseminen valtuustokaudelle 2021 - 2025  

 

Anna-Maija Luukas on hakenut eroa vanhusneuvoston jäsenyydestä kirjeellään 22.2.2024. Anna-Maija Luukas on eronnut Pohjois-Karjalan senioriyhdistyksestä, jonka edustajana hän on toiminut vanhusneuvostossa.             

 

Tohmajärven seurakunnan diakonissa Tuula Honkonen on pyytänyt jäsenyyttä vanhusneuvostoon ja ilmoittaunut mahdollisuudesta toimia neuvoston sihteerinä valtuustokauden 2021 - 2025 loppuun. Neuvoston sihteerinä on toiminut tähän saakka hyvinvointikoodinaattori ja tätä ennen hyvinvnointi- ja sivistysjohtaja.

 

Vanhusneuvoston toimintasäännön (KH 13.11.2023 § 296) mukaisesti vanuhusneuvosto on Tohmajärven kunnan alueella toimivien eläkeläis- ja vanhusjärjestöjen ja

muiden sidosryhmien sekä vanhustyötä tekevien kunnan viranhaltijoiden ja seurakunnan

yhteistyöelin (toimintaohje 2 §). Toimintaohjeen 5 §:n mukaisesti kunnanhallitus nimeaa sihteerin.

 

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus myöntää eron Anna-Maija Luukkaalle vanhusneuvostosta.

Kunnanhallitus nimeää Tohmajärven seurakunnan varsinaiseksi jäseneksi diakonissa Tuula Honkosen, joka toimii jatkossa myös vanhusneuvoston sihteerinä.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________