Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024 klo 14:04 - 16:35 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
122   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
123   Pöytäkirjantarkastajien valinta
124 Talouden säästöpaketti
125 Talousarvion seuranta ja raportointi 4/2024
126 Talousarviolainan kilpailuttaminen 2024
127 Opetus- ja kulttuuriministeriön päätökset vuoden 2024 valtionosuudesta- ja rahoituspäätöksistä sekä perusopetuksen yksikköhintapäätöksistä, sivistystoimi
128   Puskurilainahakemus, Akkalan-Jouhkolan Nuorisoseura ry
129   Värtsilän Pitäjäyhdistyksen maksusuunnitelmahakemus
130   Kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen ajankohtaiset asiat ja kunnanhallituksen alaisten työryhmien terveiset
131 Sivistys- ja hyvinvointijohtajan palkkaaminen virkasuhteeseen
132   Täyttölupa viestintä- ja markkinointikoordinaattorin tehtävälle
133 Äänestysaluejaon muuttaminen vuodelle 2025
134 Aloite induktiosilmukan asentamisesta valtuustosaliin
135 ELoGE-laatuarviointi
136 Tohmajärven kunnan tietosuoja- ja tietoturvapolitiikka päivittäminen
137   Kunnanhallituksen ja -valtuuston kokousaikataulut, syyskausi 2024
138   Viranhaltijapäätökset ajalla 1.-28.5.2024, yleisjohto
139   Lautakuntien kokouspäätöksiä
140   Ilmoitusasiat kunnanhallitukselle
141   Valtuuston päätösten täytäntöönpano

Osallistuja Tehtävä
Pakarinen Helena puheenjohtaja
Väistö Vuokko 1 varapj.
Pesonen Tommi 2 varapj.
Mikkonen Vilho jäsen
Simpura Mikko jäsen
Väistö Elina jäsen
Martiskin Jouni Kvalt pj.
Sairanen Marketta Kvalt I varapj.
Ikonen Matti Kvalt II varapj.
Löppönen Mikko esittelijä
Pitkänen Heidi pöytäkirjanpitäjä
Näätänen Antti varajäsen
Pieviläinen Tuula talouspäällikkö

Nähtävilläolo
Pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi Tohmajärven kunnan tietoverkossa
Alkaen 06.06.2024