RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 126
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarviolainan kilpailuttaminen 2024
Kunnanhallitus 11.03.2024 § 54
Kunnanvaltuusto on hyväksyessään 11.12.2023 § 91 talousarvion vuodelle 2024 antanut kunnanhallitukselle valtuudet nostaa talousarviolainaa 1.500.000 euroa.
Hallintosäännön 25 §:n mukaan kunnanhallitus päättää lainan ottamisesta kunnanvaltuuston asettamissa rajoissa.
Hallintosäännön 62 §:n mukaan kunnanhallitus voi siirtää lainan ottamiseen ja antamiseen liittyvää toimivaltaansta alaiselleen viranomaiselle. Rahatoimen käytännön hoitamisesta vastaa kunnanjohtaja.
Esityslistan oheisaineistona on kunnan tämänhetkinen pitkäaikainen vieraspääoma eriteltynä lainoittain.
Asian valmistelija
talouspäällikkö Tuula Pieviläinen, tuula.pievilainen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4033
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valtuuttaa kunnanjohtajan kilpailuttamaan talousarviolainan 1.500.000 euroa.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli asiantuntijana kuultavana läsnä kokouksessa klo 15:11 - 15:15.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanhallitus 06.05.2024 § 106
Lainatarjous on pyydetty 15.4.2024 Kuntarahoitus Oyj:ltä, Danske Bank Oyj:ltä, Nordeasta sekä Pohjois-Karjalan Osuuspankista. Tarjouksen on jättänyt kaikki Nordeaa lukuunottamatta 2.5.2024 klo 10:00 mennessä.
Tarjous 1.500.000 euron lainasta on pyydetty 15 vuoden laina-ajalla, tasalyhennys ja koron maksu 3 kk:n välein. Tarjous on pyydetty sekä kiinteällä että muuttuvalla korolla. Lainatarjous asiakirjat esillä kokouksessa.
Asian valmistelija
talouspäällikkö Tuula Pieviläinen, tuula.pievilainen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4033
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Esittelijä tekee päätösehdotuksen kokouksessa.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli asiantuntijana kuultavana tämän asian käsittelyn aikana klo 15:10 - 15:28.
Merkitään, että Jouni Martiskin liittyi kokoukseen tämän asian keskustelun aikana klo 15:15.
Merkitään, että talouspäällikkö kävi läpi tarjousvertailun. Osa tarjoajista ei pystynyt tekemään tarjouspyynnön mukaisia tarjouksia.
Esittelijä teki päätösehdotuksen: Kunnanhallitus hylkää saapuneet tarjoukset ja valtuuttaa kunnanjohtajan kilpailuttamaan talousarviolainan uudelleen: 1.500.000 euroa, laina-aika 10 vuotta, hinnoittelukatko 3 vuotta, kiinteäkorko, 6 kk tai 12 kk euribor.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanhallitus 03.06.2024 § 126
69/02.05.04/2024 Talousarviolainan kilpailuttaminen 2024
Tarjouspyynnöt lähetetty 15.5.2024 Danske Bankille, Nordea Oyj:lle, Pohjois-Karjalan Osuuspankille ja Kuntarahoitus Oy:lle. Lainatarjous pyydettiin kolmella eri korkovaihtoehdolla. Tarjousksen jättöaika oli 29.5.2024 klo 14.00 mennessä.
Määräaikaan mennessä saimme tarjoukset kaikilta tarjouspyynnön saaneilta. Danske Bank ei jättänyt tarjousta kiinteäkorkoisesta lainasta eikä 6 kk:n euribor lainasta. Muutoin tarjoukset ovat vertailukelpoisia keskenään.
Kiinteäkorkoisen lainan osalta Kuntarahoitus Oyj antoi parhaan tarjouksen, 3,21 %, korkoindikaatiolla 23.5.2024 klo 12:00. Muuttuvakorkoisen osalta paras tarjous saatiin Danske Bankilta, marginaali 0,19 %.
Asian valmistelija
talouspäällikkö Tuula Pieviläinen, tuula.pievilainen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4033
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy Danske Bank A/S, Suomen sivuliikkeen lainatarjouksen muuttuvalla 12kk euribor viitekorolla ja kiinteällä 0,19 marginaalilla.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli asiantuntijana kuultavana läsnä kokouksessa klo 15:19 - 15:32.
Esittelijä muutti päätösehdotustaan kokouksessa seuraavasti: Kunnanhallitus hyväksyy Kuntarahoitus Oyj:n lainatarjouksen kiinteällä 3.21 %:n korolla.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |