RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 144
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jätevedenpuhdistamon leasing-rahoituksen kilpailuttaminen
Kunnanhallitus 25.03.2024 § 77
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 19.2.2024 § 3 päättänyt jätevedenpuhdistamon rakentamisen sekä vanhan jätevedenpuhdistamon purkamisen rahoitusmuodoksi leasingrahoituksen hankkeelle varatun investointimäärärahan puitteissa.
Hallintosäännön 25 §:n mukaan kunnanhallitus päättää lainan ottamisesta kunnanvaltuuston asettamissa rajoissa.
Hallintosäännön 62 §:n mukaan kunnanhallitus voi siirtää lainan ottamiseen ja antamiseen liittyvää toimivaltaansa alaiselleen viranomaiselle. Rahtoimen käytännön hoitamisesta vastaa kunnanjohtaja.
Asian valmistelija
talouspäällikkö Tuula Pieviläinen, tuula.pievilainen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4033
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valtuuttaa kunnanjohtajan ja talouspäällikön kilpailuttamaan jätevedenpuhdistamon leasing-rahoituksen.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanhallitus 06.05.2024 § 103
Rahoitusratkaisuna on leasing-malli, jossa leasing-kauden jälkeen kunta lunastaa rakennuksen itselleen jäännösarvosta. Tarjouspyynnössä pyydetään useampia vaihtoehtoja kuitenkin siten, että rahoitusjaksoksi muodostuu vähintään 10 vuotta ja enintään 30 vuotta.
Rahoituspalveluiden kilpailuttaminen ei kuulu hankintalain piiriin, vaan siinä voidaan
noudattaa kevyempää kilpailuttamismenettelyä.
Rahoituksen avulla on tarkoitus toteuttaa jätevedenpuhdistamon rakentaminen ja rakennuttamiseen liittyvät kustannukset. Lisäksi rahoituksella on tarkoitus toteuttaa vanhan jätevedenpuhdistamon purkaminen.
Asian valmistelija
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää, että kunta järjestää tarjouskilpailun hankkeen rahoitus- ja asiantuntijapalveluista leasing-rahoitusmallin pohjalta.
Kustannusarvio rakennushankkeelle on enintään 6,3 miljoonaa euroa.
Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan ja teknisen johtajan laatimaan lopullisen tarjouspyynnön.
Merkitään, että tekninen johtaja Jorma Berg ja talouspäällikkö Tuula Pieviläinen olivat läsnä kokouksessa asiantuntijana kuultavina tämän asian käsittelyn aika klo 14:27 - 14:37.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanhallitus 24.06.2024 § 144
175/02.08.00/2023 Jätevedenpuhdistamon rakentamisurakka, hankinta (uusi rakennettava jätevedenpuhdistamo, urakka)
Rahoitusleasingista on pyydetty 24.5.2024 tarjoukset Danske Bankilta. Osuuspankilta, Nordealta sekä Kuntarahoitukselta. Tarjous pyydettiin 20 vuoden tai 10+10 vuoden vuokra-ajalla. Korko rakennus- sekä vuokra-ajalle korkomarginaali + viitekorko 6 kk:n euribor korolla, marginaalin tarkastusväli 5 tai 10 vuotta. Jäännösarvo 20 vuoden jälkeen 33,33 % tai 10 vuoden jälkeen 66,67 %. Vuokra tulee laskea annuiteettimenetelmällä käyttäen laskentatekijöinä rahoitettavaa kokonaismäärää, vuokra-aikaa, jäännösarvoa ja vuokra-ajan viitekorko lisättynä rahoitusmarginaalilla.
Tarjouksen jättöaika oli 17.6.2024 klo 12:00. Määräaikaan mennessä saatiin tarjoukset Danske Bankilta ja Kuntarahoitukselta. Kooste tarjouksista liitteenä.
Kuntarahoituksen tarjoaman vihreän rahoituksen kohteiksi voidaan hyväksyä investointeja, jotka liittyvät vedenpuhdistukseen, jätteenkäsittelyyn tai ympäristönhallintaan ja luonnonsuojeluun. Mikäli rahoitettava kohde hyväksytään vihreän rahoituksen piiriin, tarjouksen varsinaisen vuokra-ajan marginaaleja ja korkoja voidaan alentaa 0,01-0,15 prosenttiyksikköä.
Asian valmistelija
talouspäällikkö Tuula Pieviläinen, tuula.pievilainen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4033, kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001, tekninen johtaja Jorma Berg, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää hyväksyä Kuntarahoitus Oyj:n tarjouksen 10 vuoden vuokra-ajalla ja 6 kk:n euribor lisättynä 0,34 %-yksikön marginaalilla sekä marginaalin tarkistus 5 vuoden välein.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |