RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.11.2025/Pykälä 252
Musiikkiopiston TVA-järjestelyerän jakokriteereiden muuttaminen
Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto 24.03.2025 § 3
Tohmajärven kunnan palkkausjärjestelmässä tehtäväkohtainen palkka on palkan perusta, joka määritellään tehtävän vaativuuden perusteella. Musiikkiopistossa noudatetaan OVTES:n osio F:n
liitteen 10 mukaista palkkausta. OVTES:n palkkausjärjestelmää koskevien määräysten (osio A yleinen
osa 6 §) mukaiset vaativuustekijät on määritelty ns. TVA-sopimuksella yhteistyössä työnantajan ja henkilöstöjärjestön kanssa.
Tämä KKMO:ssa noudatettu paikallinen virka- ja työehtosopimus opetushenkilöstön tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmästä on irtisanottu päättymään 31.8.2024 (Heja 27.5.2024 §25). Palkkausjärjestelmä on työnantajan määräysvallassa oleva asia, josta ei tehdä paikallisia sopimuksia. Sopimus on irtisanottu ajatuksella, että järjestelmän mukaisesti jatketaan toistaiseksi, kunnes työnantaja muuta päättää.
Yllämainitun, irtisanotun TVA-järjestelmän lisäksi musiikkiopiston opettajille maksettaviin TVA-eriin on kohdennettu paikallisia järjestelyeriä kunta-alan sopimusratkaisuissa 2018-2020 ja 2020-2021. Nämä järjestelyerien TVA-erät on kohdennettu kolmella lisäkriteerillä, joita TVA-järjestelmässä ei ole ollut. Näin TVA-järjestelmästä on muodostunut vaikeaselkoinen.
Uudella TVA-järjestelmällä on tavoitteena selkeyttää työn vaativuustekijöiden perusteella maksettavat erät. Uuden järjestelmän kriteeristöä on käsitelty henkilöstön kolmeen otteeseen elo-syyskuussa ja sen lisäksi kahdessa kokouksessa (7.10. ja 31.10.) työryhmässä, jossa on ollut työnantajan edustajien lisäksi pääluottamusmies ja kaksi opettajien valitsemaa edustajaa. Asiaa on valmisteltu yhteistoiminnallisesti 21.3.2025.
Yhteistoiminnallisen valmistelun ja henkilöstöltä saadun evästyksen pohjalta työnantaja on laatinut esityksen uudeksi musiikkiopiston TVA-järjestelmäksi, joka on esityslistan liitteenä.
Neuvottelupöytäkirja esitellään kokouksesta.
HS 24§:n kohdan 3 mukaan Henkilöstöjaosto päättää kunnan palkkausjärjestelmän periaatteista ja seuraa niiden toteutumista.
Musiikkiopiston rehtori Susanna Ertolahti-Mertanen on kutsuttu kokoukseen asiantuntijana kuultavaksi.
Asian valmistelija
musiikkiopiston rehtori Susanna Ertolahti-Mertanen, susanna.ertolahti@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4045
Esittelijä
hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh 040 105 4002
Päätösehdotus
Henkilöstöjaosto vahvistaa Tohmajärven kunnan palkkausjärjestelmässä musiikkiopiston opettajien tehtävien vaativuuden arvioinnissa käytettävän TVA-järjestelmän liitteen mukaisesti käyttöönotettavaksi 1.8.2025 alkaen.
Esittelijä muutti kokouksessa päätösehdotustaan seuraavasti: Asia palautetaan valmisteluun.
Päätös
Asia palautettiin valmisteluun.
________
Kunnanhallitus 15.09.2025 § 192
Keski-Karjalan musiikkiopiston opetushenkilöstön TVA-järjestelmän valmistelua jatkettiin edellisen esityksen pohjalta. Asiaa on käsitelty joka kuukauden henkilöstöpalaverissa. Yhteistoiminnallinen erillinen TVA-keskustelu järjestettiin koko henkilöstölle 28.4.2025. Neuvottelut pidettiin 21.5.2025, neuvottelupöytäkirja on liitteenä.
Lukuvuonna 2024-2025 maksussa olleiden TVA-lisien osalta aikaisemman TVA-järjestelmän kustannukset säilynevät lähes ennallaan, sillä tehtävänkuvan säilyessä säilyy myös oikeus tehtävänvaativuuden lisään, vaikka järjestelmää päivitettäisiin. Näin ollen järjestelmän päivityksestä mahdollisesti syntyvät lisäkustannukset tulisi rahoittaa erillisellä budjetilla, ja tästä syystä päivitetty TVA-arviointijärjestelmä on kokonaisvaikutukseltaan maltillinen.
Tohmajärven kunnan hallintosäännön 23 §:n 43. kohdan mukaan kunnanhallitus päättää kunnan palkkausjärjestelmän periaatteista.
Asian valmistelija
musiikkiopiston rehtori Susanna Ertolahti-Mertanen, susanna.ertolahti@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4045
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus vahvistaa Tohmajärven kunnan palkkausjärjestelmässä musiikkiopiston opettajien tehtävien vaativuuden arvioinnissa käytettävän TVA-järjestelmän liitteen mukaisesti käyttöönotettavaksi 1.8.2025 alkaen.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanhallitus 24.11.2025 § 252
121/01.00.00/2022
Kunnanhallitus on kokouksessaan 15.9.2025 hyväksynyt Tohmajärven kunnan palkkausjärjestelmässä musiikkiopiston opettajien tehtävien vaativuuden arvioinnissa käytettävän TVA-järjestelmän liitteen mukaisesti käyttöönotettavaksi 1.8.2025 alkaen.
Keski-Karjalan musiikkiopiston opetustoiminnan paikallisen TVA-järjestelyerän jakokriteerejä esitetään muutettavaksi siten, että kriteereistä poistetaan kohta 5 C ”Säestäminen pääasiallisena työtehtävänä sisältäen mahdolliset tarvittavat ennakkovalmistelut.”
OVTES ei tunnista säestystyötä. Säestystä ei tämän vuoksi ole perusteltua sisällyttää TVA-järjestelmään. Säestys korvataan jatkossakin tuntilaskutustyönä. Säestyksestä ja sen korvausehdoista sovitaan paikallisesti.
Tohmajärven kunnan hallintosäännön 23 §:n 43. kohdan mukaan kunnanhallitus päättää kunnan palkkausjärjestelmän periaatteista.
Asian valmistelija
henkilöstösihteeri Carita Kettunen, carita.kettunen@tohmajarvi.fi, puh. 050 433 7954
musiikkiopiston rehtori Susanna Ertolahti-Mertanen, susanna.ertolahti@ tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4045
Esittelijä
kunnanjohtaja Löppönen Mikko Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy esityksen kohdan 5 C poistamisesta Keski-Karjalan musiikkiopiston opetustoiminnan paikallisen TVA-järjestelyerän jakokriteereistä.
Esittelijä esitti asian palauttamista valmisteluun.
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätös
Asia palautetaan valmisteluun.
________