Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 18.01.2022/Pykälä 8


 

 

Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristöjohtajan päätöksestä 10.12.2021 § 34

 

KRAKLK 18.01.2022 § 8  

2317/03.06.02.00/2021  

 

Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristöjohtajan vahingonkorvausvaatimusta koskevassa asiassa tekemästä päätöksestä

 

Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös

 

Kaupunkiympäristöjohtajan 10.12.2021 § 34/2021 tekemä päätös, jolla kaupunki on päättänyt maksaa vahingonkärsineelle 24.3.2021 tapahtuneen autovaurion perusteella vahingonkorvausta 295,75 euroa.

 

Kaupunkiin kohdistetun vahingonkorvausvaatimuksen mukaan vahingonkärsineen auton pohjapanssari oli rikkoutunut kadulla olleen polanteen petettyä. Pohjapanssarin uusimisesta oli aiheutunut 591,50 euron suuruinen korjauskustannus. Päätöksen mukaan polanteen paksuus oli vahinkohetkellä ylittänyt kaupungin kunnossapito-ohjeen mukaisen tason, Päätöksessa esitetyillä perusteilla korvausvastuuta on soviteltu siten, että kaupungin on katsottu olevan vastuussa puolesta aiheutuneesta vahingosta.

 

Oikaisuvaatimuksen käsittelyn edellytykset

 

Kuntalain (410/2015) 137 §:n mukaan kunnan viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Tässä tapauksessa oikaisuvaatimuksen on tehnyt asianosainen.

 

Kuntalain 134 §:n mukaisesti oikaisuvaatimus tehdään toimielimen alaisen viranomaisen päätöksestä asianosaiselle toimielimelle. Kuntalain 138 §:n mukaisesti oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on tehty sähköpostitse 19.12.2021 eli säädetyssä määräajassa.

 

Esitetty vaatimus

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä on vaatinut päätöstä muutettavaksi siten, että hänelle maksetaan täysi korvaus aiheutuneesta vahingosta eli 591,50 euroa.

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä on perustellut vaatimustaan sillä, että kadun auraus oli hoidettu puutteellisesti ennen vahinkotapahtumaa ja tästä syystä polanteen päälle oli päässyt kertymään lunta, joka muuttui polanteen päällä sohjoksi sään lämmettyä. Oikaisuvaatimuksen mukaan tapahtumahetkellä kadun pinta oli vielä silminnähden ehjä, ainoastaan sohjoinen. Kuljettaja ei ole osannut ennakoida vahingon mahdollisuutta eikä täten ole omalla myötävaikutuksellaan aiheuttanut vahinkoa. Oikaisuvaatimuksen mukaan autoa ei olisi voinut myöskään pysäköidä tien huonon kunnon havaittuaan Saviahonkadulle tai Kettuvaarantielle, koska molemmilla väylillä on pysäköintikielto. Oikaisuvaatimuksen mukaan polanteenpoisto olisi ollut mahdollista kunnossapidon aikarajojen puitteissa. Polanteenpoistoa ei ole ennakoitu kunnossapito-ohjeen mukaisesti.

 

Perustelut

 

Kunnossapitolaki edellyttää, että kaupunki kadunpitäjänä pitää kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa.

 

Vahingonkorvauslain mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksellisesti aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen.  Vahingonkorvausvastuuta voidaan rajoittaa tai se voidaan evätä, jos vahingonkärsijä on itse myötävaikuttanut vahinkoon.

Tieliikennelain mukaan ajoneuvon kuljettajan on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys ja muut olosuhteet.

 

Kaupunkiympäristöjohtajan päätöksessä on kunnossapitotoimien osalta todettu, että polanteen paksuuden säätely ei ole vahinkopaikalla toteutunut kunnossapito-ohjeen mukaisesti, mikä on johtanut siihen, että säätilan muututtua lämpimäksi, kadulla on ollut hetkellisesti kunnossapito-ohjeen mukaista tasoa enemmän sohjoa ja pehmeää polannetta. Polanteen pehmeneminen on tapahtunut vahinkopäivänä ja polanteenpoisto on saatu suoritettua vahinkopaikalla noin kolme tuntia vahinkotapahtuman jälkeen.

 

Päätöksessä on huomioitu se, että kadulla tapahtuva vahinkotapahtuma ei automaattisesti ja yksistään synnytä kaupungin vahingonkorvausvastuuta. Korvausvastuu edellyttää, että kunnossapito on laiminlyöty tai tehty virheellisesti ja että virheellisen menettelyn ja aiheutuneen vahingon välillä on syy-yhteys. Merkitystä on myös sääolosuhteilla. Hyvälläkään kunnossapidolla ei voida täysin estää esimerkiksi keväisin pehmenevästä polanteesta aiheutuvia hetkellisiä ongelmia. Esimerkiksi pehmentyvän polanteen poistaminen ei ole mahdollista samanaikaisesti kaikilta väyliltä. Kunnossapitotöitä tehdään kunnossapitoluokkien mukaisessa järjestyksessä.

 

Säätilan muutos ja kadun kunto ovat olleet vahingonkärsineen havaittavissa olevia tekijöitä. Korvaushakemuksen liitteenä olevasta valokuvasta on nähtävissä polanteen paksuus ja sohjon määrä. Kun polanteen poisto on suoritettu noin kolme tuntia vahinkotapahtuman jälkeen, tien kunto vahinkohetkellä ei ole oletettavasti poikennut olennaisesti kuvan tilanteesta.

 

Kaupunkiympäristöjohtajan päätöksessä on kohtuullisella tavalla otettu huomioon sekä kunnossapitolain kadunpitäjälle että tieliikennelain tienkäyttäjälle asettamat velvoitteet eikä päätöksen muuttamiseen ole syytä.

 

Kaupungin päätös vahingonkorvausvaatimusta koskevassa asiassa on kaupungin kannanotto siihen kohdistettuun yksityisoikeudelliseen vaatimukseen. Mikäli vahingonkärsinyt haluaa kaupunkia oikeudellisesti sitovan ratkaisun, hänen tulee haastaa kaupunki yleiseen alioikeuteen siten kuin vastapuoli haastetaan riita-asiassa.

 

Sovelletut säännökset

 

Vahingonkorvauslaki 2 luvun 1 §, 5 luvun 1 § ja 6 luvun 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta 3 ja 4 §:t

Tieliikennelaki 3 luvun 1 §

Joensuun hallintosääntö 21 § 3 momentti 10 kohta

 

Valmistelija: yhdyskuntalakimies

 

Kaupunkiympäristöjohtajan päätösehdotus:

Kaupunkirakennelautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen ja pitää kaupunkiympäristöjohtajan 10.12.2021 § 34/2021 tekemän päätöksen ennallaan.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.