RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 359
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Lautakuntien kokouspäätöksiä
Kunnanhallitus 31.10.2022 § 359
7/00.01.01.06/2022 [Toimielinten kokouspäätökset 2022, KOKPÄÄ]
Kuntalain 92 §:n mukaan
Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Hallintosäännössä voidaan määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai 1 momentissa tarkoitettu hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Hallintosäännössä voidaan määrätä, että liikelaitoksen johtokunta, sen puheenjohtaja tai kunnan viranhaltija voivat ottaa liikelaitoksen johtokunnan käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty liikelaitoksen johtokunnan alaisen viranomaisen toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Tällöin asiaa ei voida ottaa sen lautakunnan käsiteltäväksi, jonka alainen liikelaitoksen johtokunta on. Jos asia on päätetty ottaa sekä liikelaitoksen johtokunnan että kunnanhallituksen käsiteltäväksi, asia käsitellään kunnanhallituksessa.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.
Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta on pitänyt kokouksensa 11.10.2022 ja tehnyt päätökset §:ssä 47-56.
Todetaan, että pöytäkirjassa ei ole kunnanhallituksen erikseen käsiteltäviä asioita.
Sivistyslautakunta on pitänyt kokouksensa 5.10.2022 ja tehnyt päätökset §:ssä 97-107.

Ympäristölautakunta on pitänyt kokouksensa 20.9.2022 sekä 11.10.2022 ja tehnyt päätökset §:ssä 107-133.

Pöytäkirjajäljennökset on lähetetty kunnanhallitukselle esityslistan oheismateriaalina.
Asian valmistelija
hallintosihteeri
Esittelijä
kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Saatetaan kunnanhallitukselle tiedoksi ja todetaan, että kunnanhallitus ei käytä otto-oikeutta otto-oikeuden alaisiin päätöksiin.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________