RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 190
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Opetushenkilöstön palkkausjärjestelmä ja työn vaativuuden arviointi
Kunnanhallitus 04.12.2023 § 190
21/01.01.04.00/2023
Kunnassa on valmisteltu yhteistyössä peruskoulun ja lukion rehtorin, apulaisrehtorin sekä JUKO ry:n pääluottamusmiehen kanssa OVTES B-osion Liite 1 peruskoulu ja Liite 2 lukio opetushenkilöstön päivitettyä palkkausjärjestelmää ja tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmää. Asia on käyty läpi myös kunnanjohtajan, talous- ja hallintojohtajan sekä JUKOn pääluottamusmiehen yhteisessä tapaamisessa 28.11.2023.
Polvijärven kunnan OVTES-palkkausjärjestelmän seuranta- ja kehittämisjärjestelmässä palkkaustyöryhmän muodostavat kunnanjohtaja, talous- ja hallintojohtaja, toimialajohtajana peruskoulun ja lukion rehtori, apulaisrehtori sekä JUKO ry:n/OAJ:n pääluottamusmies.
Hallintosäännön 7 § mukaan kunnanhallituksen tehtävänä on virka- ja työehtosopimusten soveltaminen, palkkauksessa noudatettavat periaatteet ja paikallisesti neuvotellut virka- ja työehtosopimukset.
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan OVTES B-osion Liite 1 peruskoulu ja Liite 2 lukio opetushenkilöstön päivitetyn palkkaus-
järjestelmän ja tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmän.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |